Minulle napsahti pyhäpäivän kirjoitusvuoro sunnuntain lehteen. Sunnuntaina on toinen sunnuntai helluntaista ja aiheena katoavat ja katoamattomat aarteet.

Päivän evankeliumi kuuluu näin:

Matt. 16: 24-27

Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
    ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä. Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa? Millä ihminen voi ostaa sielunsa takaisin? Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan.”

 

Päivän teeman ja evankeliumitekstin innoittamana sain aikaan tällaista:

My precious

Tänä sunnuntaina puhutaan kirkoissamme katoavista ja katoamattomista aarteista. Aarre on jotain, mitä pidetään arvokkaana. Kaikille ihmisille sama asia ei välttämättä ole aarre, onhan meillä sanonta: ”Toisen roska on toisen aarre.” Pidämme eri asioita arvossa.

Minulle aarteista tulee mieleen kaksi asiaa. Ensimmäinen on Taru Sormusten Herrasta-hahmo Klonkku. Oletko lukenut kirjat tai nähnyt elokuvat? Klonkku oli alkuun hobittien kaltainen olento, joka eli ihan tavallista elämää, kunnes löysi sormuksen järven pohjasta. Sormuksesta tuli Klonkulle pakkomielle ja hän oli valmis tappamaankin saadakseen pitää sen. Klonkku paijaili sormustaan ja puheli sille:” My precious! Aarteeni!” Kadotettuaan sormuksen, sen takaisin saaminen oli kaikki, mitä Klonkku ajatteli. Rikkaus vääristää helposti arvomaailmaamme ja siitä Raamattu meitä varoittaa. Rikkauksien tavoittelu johtaa herkästi itsekkäisiin tekoihin, Klonkun kaltaiseksi ihmisen irvikuvaksi. Poljemme toiset jalkoihimme saadaksemme, mitä haluamme, vaikka Raamattu kehottaa meitä jakamaan omamme köyhien kanssa. Alamme kuvitella, että aarteemme pitää meidät turvassa, vaikka todellinen turva on vain Jumalassa. Päivän evankeliumissa sanotaan: ”Mitä hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa omakseen koko maailman mutta menettää sielunsa?” Mitä tekee kaikella tavaralla, kun tämä elämä katkeaa ja tulee tilinteon hetki?

    

Toinen asia, joka mieleeni tulee aarteista, on rippikouluisoseni Raamattuuni kirjoittama muistolause: ”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.” (Matt.6:21) Tänään on syytä miettiä, missä aarteemme sijaitsee. Onko se tavarassa, niin kuin Klonkun? Hypistelemmekö onnessamme omaisuuttamme Klonkun tavoin, miettien: ”My precious! Aarteeni!”? Vai onko aarteemme Jumalan sanassa, joka löytyy niiden Raamatun kansien välistä?  Voisiko se olla ”my precious”? 

Sormusten Herran lopussa Klonkku putoaa kuolemaansa sormuksensa kanssa. Niin Raamatun mukaan tuhoutuu myös se, joka rakentaa elämänsä tavaran varaan. Toisin on sen laita, joka on koonnut aarteita taivaisiin.

 

 

Itse asiassa minulla olisi ollut kirjoitettavaa enemmänkin, mutta 1500-2000 merkin raja tuli vastaan (ja taisi ylittyäkin, vaikka poistin kokonaisen kappaleen). Tämä omaisuuden omistaminen on kyllä asia, joka itseäni kalvaa ja koen pistoja omassa tunnossa lukiessani päivän tekstejä. Tarvitsenko todella jäätelökoneen ja kahvikapselimasiinan elääkseni, kun jossain joku, jota olisin voinut auttaa, kuolee nälkään?

Helposti sitä ajattelee, että enhän minä ole rikas. Tilipäivänä laskujen maksun jälkeen ei jää juuri mitään käteen, jos sitä nyt jotain pientä kivaa lopuilla saa... Mutta totuus on, että jos sinulla on ruokaa, vaatteet päällä ja koti, jossa asua, olet rikkaampi kuin 75% maapallon ihmisistä. Jos sinulla on pankkitili, rahaa kukkarossa tai kolikoita rasiassa, kuulut 8 prosenttiin maailman hyvinvoivimmista ihmisistä. Jos sinulla on tietkone, kuulut maailman rikkaimpaan prosenttiin!!! Että mietipä sitä! Varmaan en ole ihan kaikkea tarvittavaa tehnyt. Tarttis varmaan tehdä jotain - tai ruveta pujottamaan kamelia neulansilmästä...

Tuo sana AARRE ohjasi ajatusta LOTR:in suuntaan. Nyt kun Petri Tikka on lähtenyt näiltä seuduilta, niin jonkun varmaan tarvii periä haltijapapin titteli? Ei vaan... kyllä minusta Klonkku kuvaa karrikoidulla tavalla ihmisen suhdetta materiaan. Ja Raamattu esittää sen toisen pään, ihanteen, jonka mukaan meidän tulisi elää. Vaikka vihaan janatyöskentelyjä, niin on tässä aihetta ehkä miettiä, olenko lähempänä janan kumpaa päätä...