Tämän blogin suunnittelin ennen äitiyslomalle jäämistä, että voisin kirjata ylös ajatuksiani uskosta, kerätä saarnamateriaalia ja säilöä oivalluksia. Ajattelin säästää blogin avauksen jollekin sellaiselle mutta nyt - luettuani päivän lehden tekstaripalstan - minua ärsyttää niin paljon, että aion avautua tasa-arvoisesta avioliittolaista.

Tekstaripalstalla kehotettiin lakia kannattavia pappeja astumaan esiin, jotta heitä voi puhutella. Tässä seison, enkä muuta voi. Minä kannatan tasa-arvoista avioliittolakia! Kun kollegani Marjo lähetti minulle pyynnön osallistua "Papit tasa-arvoisen avioliittolain puolesta"-videolle (https://www.youtube.com/watch?v=jgDcH2Iw_Sw), häpeäkseni joudun myöntämään, että en rohjennut osallistua. Pelkäsin, että siitä tulisi sanomista työssä. Minun hiippakuntani piispa ei kuulu lain kannattajiin. Kadun sitä katkerasti, tämä on nyt peukalonnostoni!

Minä en myöskään ymmärrä, miksi tästä on noussut niin iso haloo. Kysymys on rakkaudesta, hyvät ihmiset! Mitä pahaa siinä voi olla? Julkisuudessa on esitetty aivan typeriä kannaottoja, joissa homous on rinnastettu insestiin, pedofiliaan, eläimiin sekaantumiseen, moniavioisuuteen ja ties mihin... Tässä on kyse kahden ihmisen rakkaudesta, ketään ei hyväksikäytetä, molemmat sitoutuvat rakastamaan, ketään ei pakoteta.

Miksi minä ajattelen, että on ok olla homo? Koska minä uskon, että homous tai heterous ei ole ihmisen oma valinta, se on synnynnäistä. Ja jos se on synnynnäistä, se tarkoittaa, että Jumala on luonut ihmisen sellaiseksi. Tarkoittanut sinut ja minut juuri sellaiseksi, kuin olemme. Minä en usko, että Jumala voi luoda mitään, mikä on viallista, väärää tai sekundaa. Jumala ei tee virheitä!  "Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää." 1. Moos.1:31.

Olen kuullut kommentteja, joissa sanotaan, että joo, homot on ihan ok... kunhan eivät toteuta sitä. Mitä ihmettä? Sehän on sama, kun sanottaisiin, että sinulla on keuhkot mutta älä käytä niitä hengittämiseen. "Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään", sanoo Jumala Raamatussa (1.Moos.2:18). Homonko kuitenkin pitäisi olla? 

Veljeni kommentoi eduskunnan päätöstä näin:

 "Kyllä" oli joillekin lisää ja ei keneltäkään pois. "Ei" olisi ollut joiltain pois ja ei kenellekään lisää. Oikea tulos!

En tiedä, oliko tämä lainaus mutta olivat ne kenen tahansa sanoja, viisaita ovat. Totuushan on, että homoliitot eivät vesitä kenenkään heteroliittoa, eivät vie pohjaa tai arvoa naisen ja miehen väliseltä liitolta. Mitä kirkon avioliittokantaan tulee, niin Paavalihan ensimmäisen korinttolaiskirjeen seitsemännessä luvussa sanoo, että parempi olisi olla kokonaan menemättä naimisiin ja elää yksin, mutta jos nyt ei malta olla toisen kanssa olematta, niin naimisiin meneminen on parempi juttu, kuin elää irtosuhteessa. Ei avioliitto siis ainakaan mikään autuaaksitekevä tila Paavalin mukaan ole! Kristilliseen etiikkaan kuuluu kuitenkin uskollisuus. Älä tee aviorikosta. Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Rakkaus on kaunis asia. Ihme suorastaan. Mikä on sen kauniimpaa, kuin kaksi ihmistä, jotka haluavat olla toistensa tukena? Miksi homoparit eivät saisi pyytää Jumalan siunausta liitolleen, jossa haluavat osoittaa toisilleen uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?

Tärkeä pointti kristillistä etiikkaa pohtiessa on kirjainyhdistelmä WWJD - What would Jesus do? Mitä Jeesus tekisi. Jeesus puolusti niitä, jotka olivat syjittyjä ja sorrettuja, joille muut eivät antaneet arvoa. Minun on vaikea nähdä Jeesus heittämässä ensimmäistä kiveä homon suuntaan...

Jeesus nousi vahvasti liian kirjaimellista lain tulkintaa vastaan vaikkapa sapattikysymyksessä. Minusta kirkon tulee puolustaa nytkin sorrettuja ja poljettuja. Kristillinen kirkko on hylännyt muitakin aikaan ja yhteiskuntaan sidonnaisia juutalaisuuden lakeja ja säädöksiä. Oletko esimerkiksi syönyt possun lihaa tai simpukoita?

Kysymys on varmastikin raamatuntulkinnasta. Jotkut uskovat, että jokainen piste ja viiva Raamatussa on paikallaan, koska Jumala ohjasi kirjoittajien kynää. Minä en usko niin. Minä uskon, että Raamattu on kyllä Jumalan rakkauskirje ihmisille mutta koska sen ovat kirjoittaneet vajavaiset, erehtyväiset ihmiset, jotka ovat vieläpä siirtäneet perimätietoa ulkomuistista vuosikausia ennen kuin asiat on kirjoitettu ylös, osa Raamatusta näyttäytyy kirjoittajiensa näköisenä, ei Jumalan. Se ei tarkoita, ettenkö pitäisi Raamattua pyhänä ja ettenkö uskoisi, että sieltä löytyy myös Jumalan pelastussuunnitelma meidän varallemme, sillä minä uskon. Minä luen Raamatustani: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi." (Matt.7:1) Ei meidän tarvitse kaikkea ymmärtää mutta ei ole meidän tehtävämme toimia tuomareinakaan. Se oikeus on varattu Jumalalle. Minusta on surullista, että emme mahdu istumaan saman kirkon penkkiin, homoliiton kannattajat ja vastujat. Naispappeuden kannattajat ja vastustajat jne. Nämä eivät ole se, mistä uskossa on pohjimmiltaan kysymys. Eivät ole perimmäisiä kysymyksiä. Siinä on kyse armosta. Jumalan ja meidän välisestä suhteesta. Emmekö voisi unohtaa tuomion jakamisen ja ottaa ensin hirren omasta silmästämme, ennen kuin käymme tökkimään tikkua kanssaihmisen silmästä? Minä en pidä homoutta syntinä, koska en näe ketä siinä loukataan. Sen sijaan ihmisen syrjiminen tämän ominaisuuksien mukaan on synti. Minulle opetettiin, että asiat riitelevät, eivät ihmiset.

Sitten on kysymys adoptiosta ja lasten saamisesta homoperheessä. Jotkut sanovat, että lapsella pitää olla isä ja äiti. Se on varmasti ideaalitilanne... mutta  käydäänkö yksinhuoltajilta poimimassa lapset pois samalla periaatteella? Jos puoliso lähtee tai kuolee, onko lapsi tuomittu menemään pilalle? Minusta lapsi tarvitsee rakastavan ja huolehtivan perheen. Olen nimittäin viime aikoina lukenut tapauksista, joissa ihan tavallisessa heteroperheessä äidit ovat päättäneet lastensa elämän. Ideaalitilanteessa olisi varmasti kaksi vanhempaa, joilla ei olisi taloushuolia, sairauksia, mielenterveysongelmia, jotka eivät koskaan riitelisi (ainakaan lasten kuullen), eivät koskaan väsyisi, eivät tekisi virheitä... Me emme päätä siitä, kuka saa lisääntyä. Ja hyvä niin.

No mutta kun niitä homojen lapsia kiusataan...

Minun kouluaikanani kiusaamisen syyksi riitti, että oli pullea, liian laiha, lyhyt, pitkä, kierosilmäinen, puhevikainen, haisi, pukeutui eri tavalla, fanitti väärää bändiä. Luin joitakin vuosia sitten, että nykyään lapset kiusaavat toisiaan, jos näillä on halpa kännykkä tai merkittömät vaatteet. Kiusaamiseen ei tarvita kovin suurta syytä siis. Mutta olisiko niin, että jos lapsemme kiusaavat, me vanhempina olemme epäonnistuneet? Olisiko syy kiusaamiseen meidän asenteissamme ja voisimmeko ehkä korjata niitä, jotta lapsistamme tulisi parempia ihmisiä? (Minä muuten olen tolkuttoman ylpeä 13-vuotiaastani, joka vaihtoi Facebook-profiilikuvansa TAHDON-kuvaan)

Onneksi minusta näyttää siltä, että uusi, nuori sukupolvi on itse asiassa meitä paljon suvaitsevampi. Ei heitä ihmetytä, jos tarhassa on tummaihoinen lapsi tai  luokkakaverilla on kaksi äitiä.

Minä en ymmärrä, miksi joku haluaisi kieltää ihmisiä rakastamasta toisiaan! Keneltä se on pois?