(Tämä on suunniteltu seurakuntamme työntekijäkokouksen alkuhartaudeksi)

Viime viikolla tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun puna-armeija saavutti Puolan keskitysleirit ja vapautti yhä hengissä olevat vangit. Ehkä noin kuuden miljoonan muun juutalaisen tarinalla ei ollut onnellista loppua. Heistä arviolta puolitoista miljoonaa kohtasi loppunsa Auschwitzin kolmella keskitysleirillä. Kävin kuukausi sitten Auschwitzissa ja haluan jakaa ajatuksiani vierailusta ja holokaustista.

Olin joku aika sitten luennolla, jossa luennoitsija sanoi, että pahoja asioita tapahtuu silloin, kun hyvät ihmiset katsovat pois. Kun juutalaisia alettiin siirtää aluksi ghettoihin ja sieltä keskitysleireille, ei kenenkään mieleen varmasti juolahtanut, mihin se johtaisi...

Pahaa aavistamattomat juutalaiset sullottiin kotikaupungeissaan juniin, jotka matkasivat kohti keskitysleirejä. Kahdeksankymmentäkin ihmistä matkusti samassa ahtaassa vaunussa. Voitte kuvitella miten tukalaa oleminen silloin olisi ja miten vähissä happi. Kaikki eivät selviyyneet edes junamatkasta. Ja ehkä se oli heidän onnensa...

Osa junista pysähtyi tänne - Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille:

Tässä vaiheessa juutalaisten toiveet olivat korkealla. He olivat saaneet ottaa mukaansa yhden laukullisen elämiseen tarvittavia esineitä. Laukut purettiin junista laiturille ja saksalaiset käyttivät, mitä käytettävissä oli. Lähettivät arvoesineet kotimaahan. Auschwitzin näyttelyissä on huonekaupalla noita matkalaukkuja, kenkiä, harjoja, kampoja, keittiövälineitä, silmälaseja ja muuta irtainta.

Jopa lasten tavaroita:

Ne tekivät minuun suurimman vaikutuksen, sillä tiesin, mikä noiden viattomien lasten kohtalo oli. Nimittäin astuttuaan junasta ihmiset jaettiin kahteen jonoon. Työkykyiset toiseen jonoon ja heikot naiset, lapset, vanhukset, vammaiset ja sairaat toiseen.

Näettekö kuvassa yhtään työikäistä miestä?

Toinen jono meni työhön leirillä ja toiselle kerrottiin, että he pääsisivät suihkuun, mikä ajatuksena oli varmasti mukava, olihan junamatka samassa vaunussa melkein sadan muun kanssa varmasti tehnyt olon nuhjuiseksi. Tiedämme kuitenkin, miten tuon suihkuun pääsemisen kanssa kävi. Veden sijasta suihkuhuoneeseen johdettiin Zyklon B:tä

Ja pian nuokin kuvan lapset leijuivat valkoisena pölynä Auschwitzin taivaalla.

Ihan kaikissa paikoissa Auschwitzissa ei saanut kuvata, jotta hautarauhaa kunnioitettaisiin. Esimerkiksi tyrmissä, joissa ihmisiä oli kuollut tai viimeisessä jäljellä olevassa krematoriossa, jossa uunit olivat leiskuneet yötä päivää. Tai paikoissa, joissa oli ihmisten jäänteitä. Ehkä pysäyttävin huone oli huone, joka oli täynnä ihmisen hiuksia. Minusta on käsittämätöntä, että hiukset ovat säilyneet 70 vuotta tapahtuneen jälken. Natsit käyttivät juutalaisten hiuksia mm. patjojen täytteenä. Se mitä ei oltu ehditty käyttää, oli näytillä. Oli kuulemma laskettu perustuen siihen, kuinka paljon keskivertoihmisellä on hiusta, että vitriinissä oli 40-50 000 ihmisen hiukset. Se on jäätävä luku, kun ajattelee, että täällä Kotkassa on noin 60 000 asukasta. Ja että tässä oli murto-osa tapettujen ihmisten hiuksista. Iso osa oli jo ehditty lähettää käyttöön Saksaan. 

Ne jotka päätyivät työhön, eivät olleet sen paremmassa asemassa, kuin ne joiden elämä päätettiin heti. Auschwitz I:n portissa lukee "Arbeit macht frei", työ tekee vapaaksi. Mutta se oli vale.

Työ ei tehnyt vapaaksi, se tappoi. Se teki vapaaksi ainoastaan ne, jotka jaksoivat pysyä hengissä puna-armeijan tuloon. Yleensä työ tappoi muutamassa kuukaudessa. Se tai leirin kurjat olot - unen, ravinnon ja lämpimien vaatteiden puute, taudit.

Kotiin palattua paloin halusta katsoa Schindlerin lista-elokuvan, jonka olin ostanut vuosia aiemmin mutta joka oli yhä muoveissaan DVD-hyllyssä. Kuten varmaan tiedätte se on tositarina Oskar Schindleristä, joka päätyy pelastamaan 1100 juutalaista lähes varmalta kuolemalta.

Schindler oli naistenmies ja uhkapeluri ja tullut Puolaan tarkoituksenaan tehdä rahaa ja käyttää hyväkseen halpaa juutalaista työvoimaa. Hän ei missään nimessä nähnyt itseään sankarina, eikä aikonut sellaiseksi ruveta mutta alkoi sitten jossakin vaiheessa välittää työntekijöistään ja osti heidän elämänsä omilla rahoillaan. Sodan jälkeen Schindler olikin sitten köyhä mies, vaikka oli ehtinyt takoa omaisuuden ennen päätöstään auttaa juutalaisia.

Minun ajatuksiini jäi erityisesti tämä kohtaus, jossa natsit on jo kukistettu ja Schindler, joka oli natsipuolueen jäsen lähtee pakosalle ennenkuin puna-armeija ehtii paikalle, hyvästeltyään ensin pelastamansa juutalaiset.

https://www.youtube.com/watch?v=qIp_8RNNX4k (Katso you tubesta!)

Siinä Oskar Schindler miettii, onko tehnyt tarpeeksi ja saa synninpäästön noilta pelastamiltaan juutalaisilta, jotka ovat kultahampaistaan takoneet Oskarille sormuksen, jossa lukee Talmudin sanoin: "Joka pelastaa yhden elämän, pelastaa koko maailman."

Mietin sitä "pahoja asioita tapahtuu, kun hyvät hmiset katsovat pois"-lausetta. Miten on mahdollista, että niin moni katsoi pois ja vain kourallinen ihmisiä toimi? 

En tiedä, onko tässä joku opetus... Ehkä se, että ihmisestä on moneksi. Ne natsit keskitysleirien vartijoina saattoivat olla rakastavia isiä ja aviomiehiä kotona mutta pystyä silti lähettämään toisten lapset ja vaimot kuolemaansa. Schindler oli lurjus mutta ilman häntä kokonainen sukupolvi olisi jäänyt syntymättä.

Ja se, että me emme saa katsoa pois. Auschwitz-Birkenauhun pystytetty hautamuistomerkki sanoo näin:

"For ever let this place be a cry of despair and a warning to humanity, where the Nazis murdered about one and a half million men, women, and children, mainly Jews from various countries of Europe. Auschwitz-Birkenau 1940 - 1945"

Tämä olkoon siis merkkinä, ettemme ummista silmiämme tulevilta tai käynnissä olevilta vääryyksiltä. Kirkkona se on meille erityisen tärkeä tehtävä.

Rukoillaan:

Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.

Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,

sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi, 
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

(Franciscus Assisilaisen rukous)

Tähän loppuun sopii vain yksi virsi... sillä en ainakaan tiedä yhtään muuta virttä, joka olisi kirjoitettu keskitysleirillä. Minusta on uskomatonta, että kaiken kauheuden keskellä, Dietrich Bonhoeffer on löytänyt voiman kirjoittaa näin valoisa ja toiveikas runo. Onneksi siitä samasta voimasta saamme ammentaa työssämme ja sen hyvyyden suojaan jättää itsemme. Virsi 600.

1.
Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan
olemme kaikki hiljaa kätketyt.
Me saamme luottaa uskolliseen Luojaan,
yhdessä käydä uuteen aikaan nyt.

2.
Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse meille rauhan valmistaa.

3.
Suo, Herra, toivon kynttilöiden loistaa,
tyyneksi, lämpimäksi liekki luo.
Valaiset pimeän, voit pelot poistaa.
Jää keskellemme, Kristus, rauha tuo!

4.
Kun pahan valta kasvaa ympärillä,
vahvista ääni toisen maailman,
niin että uuden virren sävelillä
kuulemme kansasi jo laulavan.

5.
Hyvyyden voiman uskollinen suoja
piirittää meitä, kuinka käyneekin.
Illasta aamuun kanssamme on Luoja.
Häneltä saamme huomispäivänkin.